Seniorin digipaketti – tässäpä mallia myös muille!

DNA ja Lammin Säästöpankki ovat sopineet pankin senioriasiakkaille suunnatusta kumppaniedusta, joka pitää sisällään tablet-tietokoneen ja DNA:n mobiililaajakaistan etuhintaan. DNA Kaupasta hankittava seniorin digipaketti on osa Lammin Säästöpankin senioreiden kokonaispalvelua.

Lammin Säästöpankin senioriasiakkaat voivat hankkia DNA:lta valmiiksi mobiililaajakaistalla varustetun tablet-tietokoneen. Hankintaan ovat oikeutettuja Lammin Säästöpankin seniorikortin haltijat. Laitteen saa mukaan käyttövalmiiksi asennettuna DNA Kaupan myymälästä, ja pankista löytyy tarvittaessa opastusta ja apua pankin digitaalisten palvelujen käytössä.

”Olemme hyvin iloisia voidessamme palvella senioreita yhdessä heidän oman pankkinsa kanssa ja auttaa heitä ottamaan käyttöön modernia digiteknologiaa. Meille on tärkeää, että asiakkaamme pääsevät käyttämään tämän päivän digitaalisia palveluita mutkattomasti, oman aikataulunsa ja omien tarpeidensa mukaisesti”, kertoo DNA:n puheliiketoiminnasta vastaava johtaja Cedric Kamtsan.

Seniorin digipaketin myynti alkoi jo tammikuun viimeisellä viikolla.

DNA Kaupan myymälöiden lisäksi paketin voi hankkia myös soittamalla DNA:n myyntipalveluun (puh. 0800 550 044), tällöin laitteen ja liittymän toimitus tapahtuu postitse.

Lähde: DNA Oyj