Lääkkeiden vuosiomavastuu eli lääkekatto tulee laskemaan 2019

Kuva: Apteekkariliitto / Katja Lösönen

Hallituksen esityksen mukaan Kela-korvattavien lääkkeiden vuosiomavastuu eli lääkekatto laskee 572 euroon vuonna 2019. Hallituksen esitys vahvistettaneen eduskunnassa joulukuussa. Vuonna 2018 vuosiomavastuu on 605,13 euroa.

Lääkekaton ylityttyä asiakas maksaa lääkekorvausten piiriin kuuluvista lääkkeistään vain ostokertakohtaisen omavastuun 2,50 euroa/lääke.

Kela seuraa vuosiomavastuun täyttymistä apteekista saatujen tietojen perusteella ja lähettää kirjeen kotiin vuosiomavastuun ylittymisestä.

Lääkekorvausten alkuomavastuu pysyy ennallaan

Lääkekorvausten vuosikohtainen alkuomavastuu on 50 euroa myös vuonna 2019. Lääkekorvauksia voi siis saada vasta, kun on ensin itse maksanut 50 euroa korvattavista reseptilääkkeistään vuoden 2019 alusta lukien. Maksettu alkuomavastuu näkyy apteekin kuitissa.

Lääkkeiden nouto apteekista vasta kun edellinen erä käytetty

Apteekki voi myydä uuden erän lääkettä korvattuna vasta, kun edellinen erä on lähes kokonaan käytetty.

Uudesta lääke-erästä voi saada korvausta aikaisintaan:

• 3 viikkoa ennen edellisen erän loppumista, kun viime kerralla on ostettu 3 kuukauden lääkkeet
• 2 viikkoa ennen edellisen erän loppumista, kun viime kerralla on ostettu 2 kuukauden lääkkeet
• 1 viikko ennen edellisen erän loppumista, kun viime kerralla on ostettu 1 kuukauden lääkkeet tai vähemmän

Lääkekorvausluokkiin ja korvausprosentteihin ei tule muutoksia ensi vuonna.

Lähde: Suomen Apteekkariliitto