Terveisiä Alsacesta VII

Alsaceen on tulossa hyvä viinivuosi. Ainakin näin väittivät haastattelemani viininviljelijät. Moselin laaksossa raekuurot ovat tehneet pahojakin tuhoja mutta Alsace on niiltä tänä vuonna välttynyt. Keväällä valokuvaamani pienet viinitertut olivat nyt kasvaneet kypsiksi ja valmiina poimittaviksi. Perinteisesti kerätään ensin rypäleet kuohuviiniä crémantia varten ja viimeiseksi jalohomeen rusinoimat tertut vendanges  tardives ja selection de grand noble jälkiruokaviinejä varten.

Asuin jälleen Colmarin keskustassa ja viinitilojen lisäksi kävin tällä kertaa myös Unter Lindenin museossa, joka on kuuluisa Mathias Grünewaldin maalaamasta Isenheimin alttaritaulusta. Koska valokuvaaminen on museossa kielletty niin suosittelen katsomaan Youtubesta löytyvää mukavaa videota osoitteesta: http://www.youtube.com/watch?v=ySyqaZBOl0o.

Otin kiellosta huolimatta kuitenkin muutamia kuvia sivummalla olevista näyttelytiloista. Tässä kuva vanhasta viinintekijän työpajasta. Kehityksen huomaa selvästi kun vierailee nurkan takana olevan Monoprix marketin viinikaupassa.

Tapasin tuttuja viininviljelijöitä perheyrityksissä, joissa oli tapahtunut sukupolven vaihdos. Ainakin ”vanha” isäntä Paul Zinckille oli luopuminen tehnyt niin hyvää, että minun piti oikein pojalta Philipiltä kysyä oliko tämä vetreä pirteä mies hänen rinnallaan todella isä. Salaisuutena on kuulemma eläkeläisen vapaus ja päivittäinen lääkitys talon omilla viineillä.

Paluumatkalla pistäydyin myös Strassbourgissa ja komean katedraalin jälkeen poikkesin syömään lentokoneen esitelehtisestä löytämääni Chez Yvonne ravintolaan. Paikka sijaitsee lähellä katedraalia mutta on niin huomaamattoman kujan päässä, ettei sinne sattumalta löydä. Ravintola on kautta aikojen ollut kuuluisuuksien suosima mutta säilyttänyt Winstub eli viinituvan tyylinsä vuodesta 1873 lähtien. Voitte tutustua viinitupaan osoitteesta: www.chez-yvonne.net

Poiketkaa Alsaceen minä vuodenaikaan tahansa ja seuratkaa kuvan osoittamaa tietä, niin ette tule pettymään.

Terveisiä Kocevjestä

Olin mukana tulkkina Etelä-Slovenian pienessä Kocevjen kaupungissa, jossa pidettiin 17 – 24.7.2011 nuorten vapaapalokuntalaisten 18. kansainväliset kilpailut. Suomesta oli mukana joukkueet Kaarinasta sekä Taivassalosta. Yhteensä kilpailijoita, tuomaristoa sekä hoitohenkilökuntaa oli n. 1000 henkeä mikä selvästi tuntui pikkukaupungin kuvassa (asukasluku n. 9000). Kaikki järjestelyt sujuivat kitkattomasti ja huomasi selvästi miten kaupunki oli satsannut ulkomaisiin vieraisiin.

Taka-ajatuksenani oli tutustua myös Slovenian viineihin, joista aika vähän tiedetään maan ulkopuolella. Valitettavasti Kocevje ei sijaitse millään viinialueella koska ilmasto ei suosi viinin viljelyä. Slovenian pääviinialueita on 3. Primorska sijaitsee lännessä rannikolla, Posavja ja Podravje idässä Sava ja Dravajokien ympärillä. Näille alueille keskittyvät yli 28 000 viinitaloa, jotka tuottavat vuosittain n. 90 miljoonaa litraa viiniä. Viinitarhoja on yhteensä n. 22 300 ha ja 75 % tuotannosta on valkoviiniä. Laatuluokkia on 4: Pöytäviini (Namizno vino), maaviini (Dezelno vino), laatuviini (Kakovostno) ja esnsiluokkainen laatuviini (Vrhunsko vino). Pääasiassa viljellään kansainvälisiä rypälelaatuja mutta maassa on mielenkiintoisia omia rypälelaatuja kuten punainen Maloern ja valkoiset Pinela, Ranina, Rebula ja Zelen.

Sain kuitenkin kaupungin infopisteestä vinkin viinikauppiaasta, jonka puoti sijaitsi vain n. 4 km päässä Kojevesta. Saimme käyttöömme auton ja lähdimme pienellä porukalla vierailulle Vastaanotto oli ylenpalttisen ystävällinen ja koska kyseessä oli perheyritys, oli monta sukupolvea yhtä aikaa vieraita kestittämässä. Isäntä oli komentanut tyttärensä esittelemään taloa englanniksi.

Eno ja veljen poika viihdyttivät vieraita hanurin soitolla ja viinien lisäksi tarjolla oli suolapalaa ja paikallista juustoa. Parhaimmiksi viineiksi osoittautuivat paikallisesta Pinela rypäleestä valmistettu hapokas valkoviini ja Merlot rypäleestä tehty makea punaviini.

Kilpailujen lomassa pääsimme vierailemaan läheisen metsän keskellä sijaitsevaan majataloon, jossa saimme nauttia paikallisista herkuista kuten voimakkaan makuisista keitoista sekä itse poltetuista marjaviinoista.Läheinen järvi oli myös eräs nähtävyys. Entinen avolouhos oli täyttynyt vedellä ja oli jo syvimmältä kohdin yli 20 m syvä. Istutetut sammet ja karpit ovat siinä hyvin menestyneet ja leirintäalue on kalamiesten suosiossa.

Ehkä suurimman elämyksen tuotti retki Postojnan tippukiviluolaan. Olo tuntui todella pieneltä kun ympärillä oli lukuisia vettä tippuvua kiviä, joiden alkuperä on voitu laskea yli 500 000 vuoden taakse.

Vieraiden hämmästeltäviksi oli akvaarioon kerätty erilaisia luolissa esiintyviä eläimiä, joista sokea olmi oli monelle ensimmäinen tuttavuus. Tiesittekö, että tämä kalpea salamanteria muistuttava eläin voi elää ilman ravintoa viikkokausia mutta silti se saattaa elää yli 100 vuotiaaksi.

Vaikka en saanut yhtään maistaa mieleistäni viiniä jäi kuitenkin mieliin ajatus vierailla Sloveniassa uudemmankin kerran. Alkosta on saatavissa vain 2 slovenialaista Riesling viiniä. Toinen on tehty oikeasta Reinin Rieslingistä (9,44 euroa) ja toinen Laski eli Welschrieslingistä (5,59 euroa). Rypäleet eivät ole nimestään huolimatta edes sukua toisilleen. Toin mukanani muutaman erilaisen viinin joiden makuihin mahdollisesti palaan niitä maistettuani.

Terveisiä Unkarista

Täytin hiljattain 75 vuotta ja olimme jo vuosi sitten päättäneet viettää synttäreitäni Tokajin viinialueella. Mukaan lähtisi koko Alkoovi viiniklubimme 8 hengen porukka. Klubimme jäsen Alajos Hajba lupasi järjestää matkan koska tunsi Unkarin viinitiloja jo ammattinsakin puolesta. Mies on syntynyt Budapestissä mutta asunut koko työelämänsä Suomessa Lääketehdas Orionin palveluksessa. Nyt eläkeläisenä hänellä on aikaa tuoda maahan unkarilaisia viinejä Jokikellari Oy:n nimissä (http://www.jokikellari.fi/etusivu).

Lensimme Budapestiin Malevin savuttomalla ja alkoholittomalla aamulennolla joten ehdimme jo saman päivän iltana vierailla Budafokissa sijaitsevassa Garamvarin kuohuviinikellarissa. Tässä perheyrityksessä tapahtuu pian sukupolven ja – puolen vaihdos. Maistelimme heidän kuohuviinejään, joiden rypälemehu tuotetaan Balatonin tilalta mutta valmistetaan perinteisellä samppanjametodilla Budafokin kellareissa. Suomessakin on Alkon tilausvalikoimissa saatavana Chateau Vincent Extra Brut kuohuviiniä alle 20 euron hintaan.

Seuraavan päivän aamuna lähdimme pikkubussilla kohti Tokajia, jossa vierailimme tunnetuilla Disznökö, Kiralyudvarin sekä Degenfeldin viinitiloilla.Opimme, ettei Tokajin alueella ainoastaan tehdä makeita jälkiruokaviinejä vaan samoista rypälelaaduista valmistetaan todella raikkaita ja kuivia ruokaviinejä. Syntymäpäiväni kunniaksi oli meille varattu illallinen Degenfeldin linnan hienosti restauroidusta ravintolasta.

Tapasimme aamulla Tokajin ehkä tunnetuimman viinintekijän István Szepsyn, joka piti meille hienon oppitunnin miten Tokajin Furmint rypäleestä saadaan loistavia viinejä. Valitettavasti hänen viinejään ei saa Suomesta ja viimeinenkin sato on jo myyty lähinnä Yhdysvaltoihin. Matkamme jatkui Egerin alueelle missä vierailimme Nimrod Kovácsin Monarchia viinitalossa. Täällä taas opimme, ettei kaikki alueella valmistetut viinit ole Suomen suositun ”Erkin pikakiväärin” (Egri bikaver) kaltaisia vaan samoista rypäleistä saadaan huolellisella työllä huippuviinejä.

Kävimme yöpymässä Budapestissa mutta vietimme koko seuraavan päivän Pannonhalman viinialueella, joka sijaitsee Unkarin luoteisosassa. Pannonhalman merkittävin nähtävyys on vuonna 996 perustettu benediktiiniläisluostari, joka on edelleen toiminnassa(http://fi.wikipedia.org/wiki/Pannonhalman_benediktiiniluostari). Söimme maittavan lounaan luostarin yhteydessä olevassa ravintolassa ja maistelimme luostarin omia viinejä.

Tuliaisiksi en tuonut yhtään viiniä mutta pullon Thummerer-talon valmistamaa aprikoosipalinkaa, jonka ajattelin tarjota 80 vuotis juhlissa mutta tarkemmin ajateltuna taidan korkata sen varmuuden vuoksi jo vuoden kuluttua.

Terveisiä Alsacesta VI

Sain jälleen kerran tilaisuuden toimia Ingvesmatkojen Alsace-matkan viinioppaana. Vaikka kuviot ovatkin näillä reissuilla melko samanlaiset, on Alsaceen aina mukava palata. On mielenkiintoista seurata miten viinirypäleiden kehittyminen alkaa näin keväällä heti kukinnan päätyttyä ja miten ne syksyyn mennessä kypsyvät poimittaviksi. Tänä keväänä oltiin kauniin kevään vuoksi jopa kuukautta tavallista aikaisemmassa. Rypäleet olivat kuitenkin vasta hyvin pienissä tertuissa mutta melko tarkkaan 100 päivän kuluttua kukinnasta ne ovat täysin kypsyneet.

Yleensä Alsace on Ranskan vähäsateisimpia seutuja koska Vogeesien vuorijono estää sateiden tulon lännestä ja Schwarzwald idästä. Nyt saatiin muutamana päivänä sadetta mikä teki kuulemma köynnöksille hyvää mutta turisteja ei moinen sää ilahduttanut. Vierailimme Colmarista käsin Paul Zinckin, Bruno Herzin sekä Bernard Walterin viinitiloilla. Sekä Zinckin että Walterin tiloilla oli tapahtunut sukupolven vaihdos mikä ei ainakaan viinin makua huonontanut. Huomasi selvästi miten kummallakin tilalla oli tapahtunut teknisiä uudistuksia ja mm. etiketit saaneet uuden luonteen.

On mukava kun tilalla riittää jatkajia polvesta toiseen. Vain Bruno Herz on yhä pysynyt poikamiehenä mutta hänenkin tilansa jatkuu sisarentyttären ja tämän aviomiehen avustuksella. Bruno on melko pieni mies ja hän halusi esittää vieraille miten koosta on hyötyä kun viinitynnyrit pitää vuosittain pestä sisältäpäin. Viinien hinnat kallistuvat vuosi vuodelta mutta se johtuu osittain siitä, että myös lasipullojen ja korkkien hinnat nousevat. Vierailemistamme viinitiloista vain Paul Zinckin viinejä saa Alkosta (3 kpl.). Hinta on n. 75 % kalliimpi kuin tilalta ostettuna.

Kävimme myös kauniissa Riquewihrin kaupungissa, jossa kävin katsomassa papukaja Cocoa, joka tällä kertaa oli kai sen verran vanhentunut, ettei alkanut vanhaan tapaan kiroilemaan perääni. Otin Cocosta kuitenkin kuvan, jota voi verrata aikaisempaan ”Terveisiä Alsacesta IV” kuvaan. Tuntuu siltä, ettei Coco vanhene ainakaan ulkomuodoltaan ja ryhdiltään. Samoin on säilynyt Colmarin kaupungin kauniit maisemat entisellään.

Terveiset Düsseldorfista

Käväisin perinteisillä ProWine messuilla (27. – 29.3.2011) keväisessä Düsseldorfissa. Messut paisuvat joka vuosi. Tänä vuonna oli 3.600 näytteille asettajaa 50 eri maasta. Suomestakin oli ensi kertaa mukana Lignell & Piispanen erilaisilla likööreillään ja muilla väkevillä juomilla.

Ruotsista oli mukana v. 1996 perustettu Znaps, jonka tuotteet on suunnattu baarimestareille. Puhtaan vodkan lisäksi saatavilla oli erilaisia valmiita cocktaileja. Maistoin heidän Margaritaansa eikä se ollut lainkaan hassumpaa.

Olihan niitä viinejäkin tarjolla. Itsepalvelu maistelualueella voit nauttia yli 1000 viiniä mielesi mukaan. Pullot on asetettu omiin telineisiinsä ja vieressä on tarkat analyysiarvot. Jos halusi ohjattua maistelua, niin melkein kaikki maat esittelivät viinejään seminaareissa, joita vetivät Saksan tunnetuimmat viinimestarit. Viime vuonna maailmankuulu Berliinissä asusteleva englantilainen viiniguru Stuart Pigott esitteli Saksan parhaimpia viinejä (ks. vuoden 2010 terveiset) mutta tänä vuonna hän oli mukana vapautuneena vierailijana.

Kutsuvieraille oli järjestetty tapaaminen Saksan VDP (= predikaattiluokan viininvalmistajien yhdistys) tuottajien kanssa eräässä Düsseldorfin keskustan hotellissa. Yllättäen tapasin siellä Jyväskylän vesitornin ravintoloitsija Pirjo Oksasen, joka esiintyi siellä tuottajan ominaisuudessa. Pirjo nimittäin aikoo jo ennen kesää mennä naimisiin kuuluisan moselilaisen perheyrityksen S.A. Prümin omistajan Raimund Prümin kanssa. Pariskunta loisti onnellisuutta ja heidän Riesling viininsä olivat myös rakkaudella tehtyjä.

Kuten ennenkin olivat nämä viinimessut hyvin järjestetyt ja jos aikaa riitti saattoi sään puolesta vaikka istuskella Reinin rantaterassilla Alt-Bieriä lipitellen.

Terveisiä Berliinistä
10.2.2011

Kävin taas Berliinin maatalousmessuilla, (21. – 30.1.2011).  Olen tällä samalla palstalla kirjoitellut kokemuksiani vuosien  2009 ja 2010 messuista, joten käykää tuolla alempana katsomassa mistä nämä Grüne Woche (vihreä viikko) messut ovat saaneet alkunsa. Nämä maailman suurimpiin lukeutuvat maatalousmessut vaativat kävijöiltään melkoista kuntoa, sillä n. 1600 näytteille asettajaa sijaitsevat 115.000 neliömetrin alueella. Saksalaisella tarkkuudella on joku laskenut, että nähdäkseen joka osaston, on otettava n. 11.600 askelta kun askeleen pituus on keskimäärin 0.69 m. Messuille odotetaan tänä vuonna n. 400.000 kävijää, joten siinä tungoksessa kyllä normaali askel lyhenee.

Kuten aikaisempinakin vuosina Pohjoismaat ja Baltia olivat hyvin edustettuina mutta jostain syystä Suomi herättää jopa kansainvälistä huomiota poissaolollaan. Nyt kun skandinaavinen keittiö on kulinaarisen maailman huipulla ja kuuluisan Paul Bocuse keittiömestarikisankin kärkipaikat jaettiin tänä vuonna Tanskan, Ruotsin ja Norjan kesken, pitäisi paistaa niin kauan kuin uuni on kuumana. Suomen Matti Jämsen sijoittui Ranskan jälkeen viidenneksi. Nyt jos koskaan olisi Suomenkin päästävä esittämään tuotteitaan Grüne Wochen kaltaisille messuille. Uskollisesti olen asiaa joka vuosi tiedustellut maa- ja metsätalousministeriöstä. Viime vuonna sain vain lyhyen vastauksen ”Emme ole kiinnostuneita”. Tänä vuonna viestintäjohtaja Pekka Väisänen kertoi itsekin käyneensä messuilla ja pahoitteli, ettei yhteistyö ministeriön ja maatalousyrittäjien kanssa ole tuottanut hedelmää.  Uusina maina esittäytyivät Afganistan ja Uganda,  joten luulisin Suomenkin ensi vuonna haluavan tähän maailmanlaajuiseen näyteikkunaan.

Jos Tanska esittelee tontillaan pehmisjäätelöä, niin olisihan Suomella tarjottavana aromaattisia marjoja, hunajaa, kyytön lihaa tai sen maidosta valmistettua juustoa.  Mukaan innostuisivat varmaan monet matkailualan yrittäjämme sillä vanhentuneena vitsinä pidetään  jo lausahdusta: ”Pidä Suomi siistinä, syö turisti päivässä”.

Joka vuosi pääse joku maa messujen kummiksi ja saa mahdollisuuden esittäytyä laajemmin. Tänä vuonna kunnia oli annettu  Puolalle, joka esiintyikin messuilla näyttävästi sloganillaan: ”Polska…smakuje !” eli vapaasti suomennettuna ”Puola… maistuu !”. Puolan 15 maakuntaa olivat tuoneet maistettaviksi omia erikoistuotteitaan. Mielenkiintoisena lisänä oli messujen yhteyteen järjestetty tieteellinen kokous, joka käsitteli sampikalan viljelyä Itämeren alueella. Ohjelman mukaan kokoukseen oli Puolan lisäksi kutsuttu edustajia Skandinavian maista, Baltiasta, Venäjältä, Ukrainasta ja Valko-Venäjältä. Toivon hartaasti, että Suomestakin olisi joku edustaja ollut paikalla.

Viime vuonna oli Berliini lumen peitossa. Nyt ei lumesta ollut enää tietoa mutta pieni tihkusade piti ihmiset sisätiloissa. Kaupunki valmistautuu 125 vuotis juhliinsa ja sen muistomerkkejä ehostetaan kiireisesti. Jopa Gedächtniskirche Kudammin kiintopisteenä saa uudemman vanhan patinan ylleen. Berliini on kyllä aina matkan arvoinen kohde, joten pankaas kokeillen.

Terveisiä Reinin ja Moselin varsilta
29.10.2010

Melko pian Alsacen matkani jälkeen pääsin pienen viineistä kiinnostuneen ryhmän kanssa vierailemaan sekä Reinin että Moselin varsille. Käytössämme oli linja-auto ja kuljettajana monet viini- ja olutmatkat roudannut entinen ravintola-alan moniosaaja Jarkko Kovasiipi. Aloitimme matkamme mukavasti Finnlinesin M/V Nordlinkillä, joka kuljettaa etupäässä rahtia linjalla Helsinki – Travemünde. Mukaan mahtuu jopa 500 matkustajaa mutta koska nyt ei ollut mikään sesonki niin meillä oli ruhtinaalliset tilat. Rantauduimme seuraavan päivän iltana Travemündeen, josta vielä jatkoimme yöksi Lübeckin marsipaanikaupunkiin. Sieltä matka jatkui koko seuraavan päivän kohti Koblenzia, jonka kohdalla Saksan suurimmat joet Rein ja Mosel yhtyvät. Koblenzista pääsee myös jokilaivalla Rüdesheimiin, joka oli varsinaisesti ensimmäinen viinikohteemme.

Juuri muuttuneet syysaikataulut eivät oikein sopineet suunnitelmiimme, joten jatkoimme Jarkon turvallisessa kyydissä Reinin vartta suoraan Eberbachin luostariin. Luostarin perusti vuonna 1136 Bernhard von Clairvaux. Se on tullut kuuluisaksi viineistään, joita munkit ovat viljelleet yli 700 vuoden ajan. Suomalaisia hakkapeliitatkin ovat päässeet luostarin historiaan ryöstöretkillään. Kuuluisuutta ovat lisänneet myös alueella kuvattu Umberto Econ filmi "Ruusun nimi" ja aikanaan tunnettu politiikkomme Veikko Vennamo, joka kuulemma vieraili vuosittain luostarin viinikellarissa laulamassa suomalaisia ylioppilaslauluja. Ennen Hesseniin kuuluneen luostarin omistaa nykyisin luostarin nimeä kantava säätiö. Luostarin romanttinen viinikellari muutettiin pari vuotta sitten moderniin siipeen. Tunnelma ei ole enää Vennamon aikuinen mutta maistelutilat käytännöllisemmät ja viinikauppa näytti entisestään kiihtyneen.

Seuraavan päivän kohteitamme olivat keskellä Rüdesheimin kaupunkia sijaitseva Georg Breuerin viinitalo ja hiukan kauempana Oestrichin kylässä sijaitseva Peter Jakob Kühnin nimeä kantava luomutila. Breuerin perhetila on perustettu v. 1880 ja Kühnin tila on ollut saman suvun hallussa jo 11 sukupolvea. Koska parhaillaan oli menossa sadonkorjuu mikä kuulemma saa miehet sekopäisiksi ja stressaantuneiksi, hoitivat ulkopuoliset ihmiset maistiaistilaisuutemme. Breuerilla sen teki australialainen enologiopiskelija ja Kühnillä itse talon emäntä.

Ennen kuin seuraavana päivänä siirryimme Reinin toiselle rannalle, kävimme vielä tarkistamassa missä sitä kuuluisaa Asbach Uraltin tislettä valmistetaan. Kun Saksassa pyytää ravintolassa konjakkia tai Weinbrandia saa eteensä yleensä tätä Rüdesheimin omaa "konjakkia". Tislaamon perusti vuonna 1892 Hugo Asbach, joka keksi vuonna 1924 valmistaa Asbach Uraltia sisältäviä konvehteja.

Markkinat kävivät hyvin, sillä siihen aikaan naisten oli sopimatonta siemailla konjakkia julkisesti, mutta konvehtien nauttiminen oli etiketin mukaista. Nykyisin on kahviloissa tarjottu paikallinen Rüdesheimin kahvi suosittu, ainakin turistien keskuudessa. Lämmitettyyn Asbach-kuppiin pannaan 3 palaa sokeria ja 1-2 osaa Asbach Uraltia. Tisle sytytetään tuleen ja n. 1 minuutin kuluttua kuppi täytetään kuumalla vahvalla kahvilla. Sekoitetaan ja koristellaan vaniljalta maistuvalla kermavaahdolla ja suklaahiutaleilla.

Reinin laivaliikenne on melko vilkasta ja sitä lisää vielä poikittaiset lauttayhteydet. Useat lautat ottavat kyytiinsä jopa isoja busseja. Toisella puolen Reiniä hiukan Rüdesheimista alajuoksun suuntaan sijaitsee kaunis Bacharachin kaupunki. Täällä vierailimme Toni Jostin viinitilalla, jossa hiljattain oli tapahtunut sukupolven vaihdos. Tytär Cecilia oli ottanut vastuun tilasta mutta isä Peter oli yhä tukena ja turvana. Molemmat olivat satoa korjaamassa mutta tilan emäntä hoiti täälläkin vieraat ystävällisesti ja vuosien kokemuksella.

Matkamme jatkui vielä samana päivänä Moselin rannoille, Bernkastel-Kuesin kaupunkiin ja sieltä Moselin vartta pieneen Leiwenin kylään. Olen useammankin kerran vieraillut täällä mukavan Heinz Schmittin viinitilalla, jonka kellarissa vieraat ovat saaneet nauttia tilan tuotteita sävytettynä isännän mukavilla kertomuksilla. Sain ennen matkaamme ikävän suruviestin, jossa kerrottiin Heiz-isännän menehtyneen traktorionnettomuudessa. Urheasti yritti Heinzin leski kestitä meitä, mutta jotenkin oli hiukan outoa maistella Heinzin viimeksi valmistamaa Rieslingiä.

Bernkastel-Kues on kaunis idyllinen kaupunki, jonka ympärillä olevat rinteet kasvavat etupäässä kuuluisaa Moselin Rieslingiä. Jos ei ole aikaa tai halua vierailla eri tiloilla niin kaupungissa toimii hieno viinimuseo 500 vuotta vanhan St.-Nikolaus sairaalan tiloissa. Museon vinoteekissä voi muutaman euron hintaisella pääsylipulla maistella yli 160 viiniä.

Matkan tarkoituksena oli verrata Reinin ja Moselin viinejä keskenään. Tehtävä oli ylivoimainen sillä vaikka jokien rinteiden maaperät eroavat toisistaan on valmistuksessa niin monta erilaista tekijää, että en vieläkään pysty sanomaan onko Moselin Riesling parempaa kuin vastaava Reinin varrella kasvanut. Täällä sijaitsevat kuitenkin viinitarhat, jotka tuottavat maailmankuuluja viinejä ja tietenkin Riesling on suurin suosikki. Ainoa varma merkki mistä erottaa kyseisten jokialueiden viinit toisistaan on pullon väri. Moselin viinipullo on vihreä ja Reinin alueen ruskea.

Terveisiä Alsacesta V

11.9.2010

Kävin taas viinimatkalla Alsacessa. Viime käynnistäni (13.9.2009) on kulunut melkein tasan vuosi. Tänä vuonna sadonkorjuu oli n. 2-3 viikkoa myöhässä mikä johtuu kevään myöhästymisestä. Sadonkorjuuhan tapahtuu melkein täsmälleen 100 päivää viiniköynnöksen kukinnasta. Viime vuonna maistelimme erittäin sokeripitoisia ja kypsiä rypäleitä suoraan köynnösistä. Tänä vuonna jopa pöytärypäleinä tarjotut Chasselas rypäleet olivat pieniä ja happamia. Aurinko paistoi kuitenkin kirkkaalta taivaalta ja mikäli sää jatkuu kauniina tapahtuu rypäleiden kypsyminen muutamassa viikossa. Viinisadosta odotetaankin tänä vuonna erittäin onnistunutta mikä tietää myös viinien laadukkuutta.

Vierailimme kolmessa tutussa viinitalossa ja maistelimme edellisen vuoden viinejä. Perinteet jatkuvat eli sukupolven vaihdokset ovat sujuneet kitkatta ja viinit vain paranevat. Jopa poikamies Bruno Hertzin tilaa tulevat jatkamaan hänen veljentyttärensä Carolinen perhe ja Bernard Walterin tilat ovat jo siirtyneet vanhimman pojan, Stefanin, vastuulle.

Kuva oikealla: Bruno Herzt maistatuttaa viinejään satoja vuosia vanhan talonsa pihalla. Avustajana veljentytär Caroline

Alsacen viinit tehdään etupäässä neljästä ns. jalosta rypäleestä, joita ovat Riesling, Pinot Gris, Muscat ja Gewürztraminer. Näistä samoista rypäleistä tehdään myös Grand Cru viinejä, jotka edellyttävät, että köynnökset ovat kasvaneet jollain 51 Grand Cru nimeä kantavalla alueella. Jopa pienemmätkin viinitalot panostavat näihin viineihin. Bruno Hertzillä on pieni alue Rangen et Thannin rinteillä ja Walter et fils:in talo ylpeilee Steinert nimisestä alueesta vaikka palsta on ainoastaan 0.3 ha suuruinen.

Kuva alla: Stefan Walter esittelee pientä traktoria, jolla köynnökset leikataan siten, että rypäleet saavat mahdollisimman paljon auringonvaloa

Yhteinen illallinen syödään yleensä Walterin viinitilan upeassa salissa, jossa Stefanin äiti kokkaa perinteisiä alsacelaisia herkkuja. Apuna toimivat lähisukulaiset kuten Stefanin setä Yves ja hänen vaimonsa. Yvesin sukunimi on kirkon kirjoissa Champagne mutta hänen mukaansa näin Alsacessa voidaan käyttää myös sukunimenä "Crémant". Tällä kertaa oli tarjolla Baekoffaa mitä voidaan verrata suomalaiseen karjalanpaistiin tai merimiespihviin. Halukkaat voivat hakea reseptin täältä Penan ruoka- ja viinipalstan reseptiosion alkupuolelta.

Viimeisenä iltana alkoivat Colmarissa myös kansainväliset viikon kestävät Jazz-festivaalit, jotka saivat turistit täyttämään kaikki kaupungin majoitustilat. Pääsimme seuraamaan avajaiskonsertissa esiintynyttä Bix-Six yhtyettä, joka oli erikoistunut esittämään tunnetun jazzmuusikon Bix Beiderbeckin säveliä. Erikoisuutena orkesterissa oli harvinainen bassosaksofoni, jonka möreä sointi toi mieleen tuuban töräykset

Kuva alla: Bix-Six yhtye, jossa myös harvinainen bassosaksofoni

Terveisiä Düsseldorfista

3.4.2010

On se kumma miten näin vanhalla iällä vuosi menee yhdessä humauksessa. Huomasin, että toin palstalle terveisiä samoilta ProWein messuilta viimevuoden maaliskuun lopussa ja nyt kävin siellä melkein tismalleen samoihin aikoihin eli 21. - 23.2010. Edellinen kerta oli messuihin tutustumista mutta nyt menin suoraan asiaan ja valikoin ohjelmasta mielenkiintoisimmat maat ja uutuudet sillä tarjonta on ylitse vuotavaa. ProWine messut on tarkoitettu ainoastaan ammattilaisille ilman samanlaista yleisöpäivää mitä ViiniExpossa Helsingissä. Helsingin messut sattuivat olemaan juuri samoihin aikoihin, joten otin sieltä hyvän alkuvauhdin maisteluputkelle, joka sitten jatkui ProWine messuille saakka. Maksa huokaili syvään varsinkin Düsseldorfin messuilla, jossa tungos oli melkoinen ja sylkykuppeja vähemmän kuin Helsingissä. ViiniExpo 2010 ei tuonut mitään varsinaista uutta Suomen viinimaailmaan. Tonttien hinnat ovat kai kohonneet jo niin korkeaksi, että moni maahantuoja pitää omat minimessunsa jo ennen varsinaista päätapahtumaa. Tänä vuonna kävin ainakin maistelemassa Vin Naturen luomuviinejä Agroksen mäen viinikellarissa ja Vini Portugalin esittelyä ravintola Bankin tiloissa. Voit käydä lukemassa näistä enemmän osoitteessa:

http://parvela.blogspot.com/.

Miellyttävää on aina tavata Kirsi Hassler, joka Helsingissäkin oli saanut tontilleen koottua muutamia laatuviinejä ja maahantuojia. Wine Temple agentuurin nimessä mainitaan ”Exclusive wines” mikä pitää hyvinkin paikkansa. Kirsi on miehensä Andyn kanssa pitänyt huolta siitä, ettei viinivalikoiman laatu kärsi määrästä vaan jokainen tuote on hyvin harkittu ja niitä on jo nyt saatavilla Suomen parhaimpien ravintoloiden listoilta. Kirsin avulla on pienen Toscanalaisen Candialle tilan viinit rantautuneet myös Suomeen. Niitä löytyy jo Alkonkin tilausvalikoimasta. Mielenkiintoiseksi Candiallen tilan tekee se, että sen omistaa suomalainen Jarkko Peränen saksalaissyntyisen vaimonsa Josephin Cramerin kanssa. Perheellisen pitää yrittää ja kun Jarkko esitteli viinejään Helsingissä niin tapasin hänen vaimonsa ProWine messujen tontilla, jossa oli samanaikaisesti muitakin toscanalaisia viinintuottajia. Samoin olivat Kirsin edustamat Toni Jost, Weegmüller ja Franz Keller viinitalot esillä niin Helsingissä kuin Düsseldorfissakin.

Kaikki johdetut maistiaiset niin koto- kuin ulkomaillakin ovat nykyisin suosiossa. Suomen tunnetuimpiin sommeliereihin kuuluva Samuil Angelov esitteli eri maahantuojien tuottamia itävaltalaisia viinejä. Yhdeksän esitellyn viinin valikoimasta valitsin kolme omasta mielestäni parasta viiniä. Ne olivat Vinetum Oy:n tuottama Weingut Manfred Felsnerin Grüner Veltliner Lössterassen 2009, Chris Wine & Spiritsin tuottama Winzer Kremsin Wachtberg Grüner Veltliner 2008 ja punaisista virolaisen Winehousen tuottama Sonnenmulden Capella Zweigelt 2007.

ProWine messuilla ohjattuja maistelutilaisuuksia oli aamusta iltaan. Tuottajat ja maahantuojat olivat palkanneet esittelijöiksi Saksan sommelieriyhdistyksen jäseniä, jotka osasivat ammattinsa. Osallistuin useampaan ohjattuun maisteluun, joista mielenkiintoisimmat olivat Israelin, Etelä-Tirolin, Slovenian ja Portugalin maistelut. Saksa oli tietenkin ylivoimaisesti suurin messujen esittelymaa. Täällä korostettiin tänä vuonna sukupolven vaihdosta. Saksan viini-instituutti oli saanut nuoremman polven edustajat liikkeelle ja aiheena monimuotoinen Riesling. Jokainen uusi sukupolvi haluaa jättää jonkinlaisen sormenjälkensä merkiksi tuotteisiin. En ainakaan vielä pystynyt havaitsemaan eroja entisten ja nykyisten Rieslinlaatujen välillä. Oli ilo kuitenkin havaita miten perheyrityksen nuoret jäsenet ylpeänä esittelivät tuotteitaan omina innovaatioinaan. Viinitalo Toni Jost on säilyttänyt perustajansa nimen vaikka sitä viime vuoteen asti onkin hoitanut Peter Jost. Viime vuonna tytär Cecilia otti ohjat käsiinsä ja maistatutti nyt ylpeänä ensimmäistä itse tekemäänsä Riesling-viiniä. Ilmeestä päätellen isä Peterkin oli siihen tyytyväinen sillä viini oli ainakin säilyttänyt perinteisen laatunsa..

Perinteitä vaalii myös maailman vanhin viinitalojen yhdistys VDP eli Saksan Predikaattiviinejä tuottavat viinitalot. Yhdistykseen kuuluu n. 200 Saksan parhaimpia viinitaloja ja se viettää tänä vuonna 100 vuotis juhlaansa. ProWine messuilla yhdistyksen nimikkoviinejä esitteli suomalaisissakin lehdissä kommentoiva englantilainen mutta Berliinissä asuva Stuart Pigott.

Terveisiä Berliinistä

27.1.2010

Kävin taas perinteisillä Grüne Woche maatalousmessuilla, jotka tänä vuonna pidettiin 75. kerran. Messut eivät ole saaneet nimeään vihreistä kasviksista vaan vuonna 1885 perustetusta maanviljelijäyhdistyksestä. Jäsenet käyttivät kaikki vihreitä loden-mantteleita, josta siis nimi. Paradoksaalisesti vihreys käsitti vain sisähallit sillä kuten muuallakin Euroopassa on Berliinissäkin tullut lunta taivaan täydeltä. Aurauskalustoa ei näkynyt missään ja jopa pääkadulla Kudammilla joutuivat jalankulkijat taapertamaan paksussa sohjossa.

Joka vuosi valitaan messuille ns. kummimaa ja tänä vuonna kunnian oli saanut Unkari.. Maa esitteli kuuluisia tuotteitaan paprikaa ja palinkaa. Näytteillä oli kokonainen palinkan tislauslaite, erilaisia unkarilaisia herkkuja ja kauniita unkarittaria ratkaisemassa Rubikin kuutiota. Tämä älypelihän on unkarilaisen Ernö Rubikin vuonna 1974 kehittämä ja se oli Suomessakin joku vuosi takaperin suuressa suosiossa.

Messut ovat laajentuneet joka vuosi. Nyt oli näytteille asettajia n. 1600 yritystä 50 eri maasta. Suomikin on aikaisempina vuosina osallistunut näyttelyyn mutta parina viime vuotena ei maamme ole jostain syystä panostanut näinkin otolliseen näyteikkunaan. Hiukan kateellisena katselin miten muut Pohjoismaat tuntuivat olevan hyvinkin suosittuja kohteita. Norja tarjoili meren antimiaan, Tanska olutta ja Ruotsista oli maistiaisina ”Hirvisnapsi” mukavissa kivääripatruunaa muistuttavissa pakkauksissa. Maku oli kuin laimennettua Jägermeisteria mutta se tuntui olevan ainakin saksalaisten mieleen. Saksan viinit olivat hyvin edustettuina ja moni messuvieras tilasi vuoden viininsä edulliseen messuhintaan. Eri maiden viinit olivat myös vahvasti edustettuna mutta esittelijöinä toimivat yleensä saksalaiset maahantuojat. Oli yllättävää huomata miten vähän palkatut esittelijät tiesivät edustamistaan viineistä. Poikkeuksena oli Etelä-Afrikan suuri vuiinitalo Groot Constantia, jonka viinimestari esitteli tuotteitaan suurella ylpeydellä.

Berliini on säilyttänyt suurkaupunkinakin oman viehätyksensä. Nyt muurin sorruttua on Berliinissä melkein saman verran asukkaita kuin Suomessa. Itäpuolen mukavat pienet Kneipet ovat nyt suuressa suosiossa mutta rakennuksista voi yhä aistia entistä DDR:ää. Irvokkaalta tuntui aikanaan käydä ostoksilla eräässä maailman hienoimmista tavarataloista Kaufhaus des Westens (KaDeWe) kun itäpuolella ei juuri mitään luksustuotteita ollut tarjolla. Nyt on tilanne jo tasoittunut ja entisellä itäpuolella Alexanderplatzin Galleria tavaratalossa on yhtäpaljon tarjolla samppanjamerkkejä mutta hintaerotkin ovat tasoittuneet.

Berliinissä elää, opiskelee tai tekee töitä n. 1100 suomalaista. Suomen Finnland-Institutilla on Friedrichstrassen aseman vieressä komeat tilat ja henkilökuntaa 13. Instituuttia rahoittaa etupäässä Suomen opetusministeriö.(www.finnland-institut.de/).Toinen suomalainen yhteisö on Suomi-Keskus, joka toimii Kreuzbergissä Passion-kirkon yhrteydessä olevassa vuokrahuoneustossa. Berliinin suomalaiseen seurakuntaan kuuluu n. 600 jäsentä, jotka hoitavat huoneuston toimintaa vapaaehtoisvoimin. Vuokra-avustusta maksaa Suomen kirkon ulkomaanapu. Keskus rahoitta myös toimintaansa vuokraamalla vierashuoneita ja pitämällä saunailtoja. (www.finnlandzentrum.de).

Berliiniin tehdään nykyisin halpoja lentoja, joten suosittelen messuilla tai ilman. Matkamuistoksi voi ostaa vaikka tölkillisen Berliner Luftia.

Terveisiä Leviltä

18.10.2009

Tuli harrastettua vähän kotimaankin matkailua kun Levillä pidettiin 9. - 10.10.2009 Pohjois-Suomen ensimmäiset viinimessut. Oli mukava lentää Kittilään, johon oli satanut jo pysyvältä näyttävä lumipeite. Aurinko paistoi valkoiselta hangelta eikä ollut yhtään synkän syksyn tuntua. Messut pidettiin monelle tutussa Hullussa Porossa, jonka valtiattarella Päivikki Palosaarella on lähiställä useampiakin eri tyyppisiä ravintoloita ja majoituspaikkoja.

Messut oli uhkarohkeasti pannut pystyyn Rovaniemen Viiniseuran ahkera vapaaehtoisjoukko. Ohjelmassa oli mukavasti sekä teoreettisia luentoja että käytännön läheisempiä maistelutilaisuuksia. Maahantuojina oli tuotteitaan esittelemässä Arvid Nordquist, Best Brands Scandinavia ja Pekka Olkinuora, Espanjan suurlähetystö,Riedel-lasien edustus sekä viinitalo Miguel Torres missionäärinsä Jari Lahdenojan johdolla.

Viinikirjailija Heikki Remes veti loppuunmyydylle salille Espanjan viinien maistelutilaisuuden kumpanakin messupäivänä. Pekka Olkinuora puolestaan maistatutti ranskalaisia viinejä lappilaisen keittiön tuotteiden kanssa. Itse pidin esityksen viinin kemikaaleista, joka päätettiin yhteiseen keskustelutilaisuuteen toisena alustajana Jari Lahdenoja.

Toisena messupäivänä jatkuivat samat maistelutilaisuudet mutta nyt esitelmöitsijöinä oli mukana Oulun Alkon tuoteasiantuntija Jari Junkkara aiheenaan ”Viinin kysynnän ja tarjonnan trendit”.

Kumpikin päivä lopetettiin Kultaisessa Porossa tarjottuun fine-dining illalliseen sopivien viinien kera. Messuidean isä Jyri Tynkkynen oli yhdessä Hullun Poron ravintolatoimen johtaja Kirsi Sarren kanssa saanut aikaan varsin merkittävät viinimessut kaukana kehä kolmosesta. Osanottajien lukuisuus enteilee messuista jokavuotisia.

Terveisiä Alsacesta IV

13.9.2009

Kiinnostus Alsaceen on näköjään kasvamassa koska viimeisestä käynnistäni ei ollut kulunut kuin viikko niin sain taas kutsun viinioppaaksi näin sadonkorjuun jo alkaessa. Bussilastillinen suomalaisia rantautui jälleen Colmarin kaupunkiin, josta on helppo tehdä lyhyitä viinitilakäyntejä ympäristön kyliin. En ollut ainoa Alsacen ystävä, sillä mukana oli matkailijoita, jotka jo kuudetta kertaa olivat mukana näillä retkillä.

Tapanani on Riquewihrin kaupungissa nauttia lounas samassa viehättävässä Relais des Moines (Munkkien majatalo) nimisessä ravintolassa heti pääkadun varrella. Käyn aina heti tervehtimässä talon papukaijaa Cocoa, joka jostain syystä ei pidä minusta. Vaikka yritän sille leperrellä kauniita sanoja niin se vaan mököttää mutta heti kun lähden pöytääni se kovaäänisesti alkaa kiroilla papukaijain kielellä. Ravintolan ruoka on kuitenkin herkullista ja päivän annokset paikallista maalaisruokaa. Juomana nautin yleensä paikallista sameaa vehnäolutta ja lounaan päätän jollain ravintolan lukuisista valkoisista viinoista (eau de vie).

Kun muut turistit vierailevat joulukaupassa ja kidutusmuseossa on oma kohteeni Hugel & Fils:in maistelutila aivan ravintolan lähellä. Tila on pieni mutta olen aikaisemmin vieraillut heidän isossa tuotantotilassaan kellarikerroksissa ja aina ihmetellyt miten logistiikka voi toimia näiden pienien kujien varrella. Hugelin viinitalo on peräisin vuodelta 1639 ja on yhä saman suvun hallussa. Kellarin vanhin ja suurin tammitynnyri, Ste. Caterine on vuodelta 1715 ja on päässyt Guinnesin ennätysten kirjaan. Köynnöksiä kasvaa 25 ha alueella mutta talo ostaa laaturypäleitä myös lähiseudun sopimusviljelijöiltä.

Hugel valmistaa neljää eri viinilaatua Alsacen tunnetuista valkoisista rypäleistä ja sen ainoasta sallitusta punaisesta Pinot Noir lajikkeesta. Tavallisia käyttöviinejä myydään pelkästään nimellä ”Hugel”, seuraavat kaksi laatua, ”Tradition” ja ”Jubilee” valmistetaan ainoastaan ns. jaloista rypäleistä kuten Rieslingistä, Gewürztraminerista, Pinot Gristä sekä Muscatista. Herkkuna pohjalla ovat Alsacen kaksi ylikypsistä ja jalohomeen jalostamista rypäleistä valmistetut makeat jälkiruokaviinit ”Vendange Tardive” sekä ”Selection de Grains Noble”. Viimeisestä joutuu paikan päällä pulittamaan pienestä pullosta, rypäleestä ja vuosikerrasta riippuen 76 – 135 euroa.

Tästä viinivuodesta tulee koko Alsacen alueella erittäin hyvä. Isompien osuuskuntien porteilla odotteli jo pitkä letka traktoreita päästäkseen kippaamaan kuormanaan olevat kypsät rypäleet suoraan puristamoon.

Terveisiä Alsacesta III

30.8.2009

Pitää näköjään alkaa numeroimaan näitä Alsacen terveisiä kun niitä näyttää tulevan muutaman kerran vuodessa. Viimeksi kävin paikan päällä toukokuussa, jolloin viiniköynnös alkoi vasta heräillä talven kohmeesta. Nyt käväisin samoilla seuduilla elokuun lopussa, jolloin rypäleet olivat jo hyvää vauhtia kypsymässä ja ns. ”veraison” eli värin muutos oli jo selvästi tapahtunut. Pinot Noir rypäleet olivat kiiltävän mustia ja Gewürztramineritkin olivat saaneet punertavat posket.

Viininviljelijät odottelevat hyvää viinivuotta ja onnistunutta sadonkorjuuta, johon päästään syyskuun puolessa välin. Ensimmäisenä korjataan yleensä Pinot Noir, joka on ainoa sallittu punainen rypäle Alsacessa. Ainoa huolenaihe on tässä vaiheessa raekuurot, jotka saattavat turmella hyvin kehittyneen sadon. Vaikka elokuu on ranskalaisten lomakuukausi niin mitään tungosta ei ollut ainakaan Colmarissa. Olisikohan niin, että oma väki poistuu viettämään lomaa Välimeren rannoille ja aukon täyttävät viinituristit aina Japania myöten. Alsacen viinithän juodaan yleensä nuorina, jolloin niissä on hedelmää ja pirteää hapokkuutta.

Kävimme vertailemassa viinejä myös Rheinin toisella puolen pienessä ja pittoreskissa Endingenin kylässä. Saksan eteläisin viinialue on Baden, jonka pitkänomaiseen alueeseen sisältyy 8 pienempää viinialuetta. Näistä Kaiserstuhl on ehkä tunnetuin. Täällä entisen tulivuoren katveessa vierailimme Linderin viinitalolla (www.winzerhof-linder.de). Kyseessä on satoja vuosia vanha perheyritys, jonka sukupolven vaihdos on taas pian ajankohtainen. Istuimme aurinkoisessa puutarhassa nautiskelemassa talon viinejä, joista ehkä mielenkiintoisin oli heidän tammikypsytetty Spätburgunder (Pinot Noir) Spätlese vuodelta 2007. Jos kyseistä viiniä vertaa Alsacen vastaaviin niin siinä oli huomattavasti enemmän potkua ja kompleksisuutta. Jos usko on mennyt saksalaisiin punaviineihin niin se kannattaa  palauttaa badenilaisella Pinot Noirilla.

Valkoviinit ovat mielestäni paremmat Ranskan puolella. Vierailimme taas kerran Paul Zinckin luona, jossa poika Philippe on ottanut ohjat käsiinsä mutta kaikesta huomasi, että isä Paul on kuitenkin yhä viinitilan pää. Zinckin viinejä on saatavissa Alkostakin mutta hinta on melkein kaksinkertainen.

Kävimme myös tapaamassa vanhaa tuttavaamme Bernard Walteria, jonka viinitila on Pfaffenheimin kylässä aivan suuren ja Suomessakin tunnetun kooperatiivin vieressä. Kuten Paul Zinck on Bernardkin teoriassa  luopunut viinitilan johdosta poikansa hyväksi mutta käytännössä huomaa, että isä se on yhä, joka viinitilaa johtaa. Söimme täällä myös loistavan alsacelaisen illallisen, jonka talon emäntä oli itse valmistanut.

Tuli myös kokeiltua alsacelaisia perinneruokia kuten hapankaalipataa (choucroute garni), baekoffaa, joka muistuttaa paljon meidän karjalanpaistiamme, tarte flambéeta, ohuita pizzan tapaisia pohjia, joiden täytteenä esim. paikallista Munster juustoa ja tietenkin etanoita alsacelaiseen tapaan. On hämmästyttävää miten hyvin alsacilaiset valkoviinit sopivat näihin melko tuhteihin annoksiin.

Jos alkaa tehdä matkalle mieli, niin Ingves-resor tekee matkoja Alsaceen melkein ympäri vuoden. Osoite on www.ingvesresor.fi.

Terveisiä Helsingistä

18.5.2009

Olen tällä palstallani kertonut terveisiä Euroopan eri kaupungeista, mutta turkulaisen mielestä voi hyvin lähettää terveisiä vaikka Helsingistä, koska siellä aina sattuu ja tapahtuu. Tälläkin kerralla oli tarjolla melkein päällekkäiset mielenkiintoiset tapahtumat, Helsingin olutfestivaalit ja Vuoden Viinimestari 2009 -kisa.

Helsinki Beer Festival (HBF) pidettiin jo 12. kerran ja kävijöitä odotettiin Kaapelitehtaan tiloihin 2 päivän aikana n. 10.000. Tämä vuoden teemana olivat pienpanimot ja niiden tulevaisuus.

On ilo havaita, että suomalaiset pienpanimot ovat kansainvälisellä tasolla. Toinen ilonaihe on myös se, että pienpanimot valmistavat enenevässä määrin jo pullo-oluita, joita riittää myös vientiin. Festivaalien yhteydessä kilpailtiin myös mikä olut tänä vuonna saa tuomariston polvilleen. Olutsarjoja oli 6, eli pinta- ja pohjahiivaoluet alle ja yli 6 % alkoholia sekä omina sarjoinaan pienpanimoiden alet ja lagerit. Pienpanimoiden pintahiivaolutsarjan voitti Savonlinnassa toimivan panimoravintola Huvilan valmistama Huvila Pale Ale ja pohjahiivaluokan Uudessakaupungissa toimiva Vakka-Suomen Panimo. Heidän valmistamansa Prykmestar SavuKataja julistettiin kaiken kunnian kukkuraksi vuoden 2009 olueksi. Myös siiderit kilpailivat keskenään ja vuoden siideriksi nousi Sinebrychoffin edustama englantilainen Dunkerton´s Black Fox.

Altia esitteli mielenkiintoisen oluen nimeltään Inedit. Kyseisen oluen ovat yhdessä kehitelleet espanjalainen panimo S.A. Damm sekä maailman tunnetuimman ravintolan El Bullin Ferran Adria henkilökuntineen. He ovat pyrkineet valmistamaan oluen, joka sopisi mahdollisimman monien ruokalajien kera nautittavaksi. Inedit on neljän eri mallaslajin sekoitus. Sen valmistuksessa on käytetty sekä paahdettua että paahtamatonta vehnää ja ohraa. Mausteiksi lisätään korianteria, lakritsaa sekä appelsiinin kuorta. Olut valmistetaan samppanjan tyylisesti käyttämällä se toiseen kertaan pullossa. Se kuuluu tarjota hyvin viilennettynä, jolloin siinä esiintyy sameutta. Kun olut lämpenee, se myös kirkastuu. Tätä lagerolutta on Alkon tilausvalikoimassa hintaan 7.10 euroa. Kuuluisassa El Bullin ravintolassakaan hinta ei nouse 10 euron yli mutta pöytävaraus kyseiseen ravintolaan pitää nykyisin tehdä vuotta aikaisemmin.

Ehdin olutfestareilta vielä seuraamaan vuoden 2009 viinimestarikilpailua. Loppukilpailu käytiin Aromi-lehden toimistossa juhlavissa puitteissa, tarjolla samppanjaa ja pientä purtavaa. Kisa oli tasainen ja tuomaristolla oli tosi työ panna kilpailijat paremmuusjärjestykseen. Kisan voitti tunnettu ja monet kisat läpikäynyt Ravintola Savoyn Samuil Angelov. Toiseksi rankattiin omassa tamperelaisessa ravintola C:ssä päivittäin harjoitteleva Christina Suominen ja kolmanneksi jäi ehkä kilpailukokemusta vähiten omaava Tallink-Silja-Serenadella töitä paiskiva Janne Halla.

Terveisiä taas Alsacesta

5.5.2009

Bernard Walter on yhä enemmän siistämässä vastuuta pojalleen. Kuvassa perheen ylpeys eli oma tislauslaite

Viimeksi käväisin Alsacessa vuoden 2007 elokuussa. Sen matkan terveiset voit yhä lukea tuolta vanhemmista artikkeleista. Nyt vietin 4 vuorokautta Colmarin kaupungissa, josta ryhmämme teki viinivierailuja muutamaan isompaan ja pienempään viinitaloon. Viime käynnin aikana olivat rypäleet jo kypsiä ja odottivat vain sadonkorjuuta. Tällä kertaa niistä tehtyjä viinejä  pystyi maistelemaan ja kaikki sen vuoden viinit tuntuivat mukavilta ja ”kukikkailta".

Köynnösrivien väliin jätetään myös ruohoa sitomaan maan sisältämää kalkkia.

Ennen kaikkea voidaan Gewürztraminerien kohdalla puhua ns. kukikkaista tai hedelmäisistä vuosikerroista. Vuosi 2008 tulee taas kuulumaan keveämpään kukikkaaseen laatuun. Kuten tunnettua on Alsacessa pitkään ollut tasan 50 grand cru aluetta, joissa  neljästä ns. jalorypäleestä Rieslingistä, Gewürztraminerista, Pinot Gristä ja Muscatista on voitu tehdä korkealaatuisia viinejä.

Jostain syystä, jota kukaan ei oikein suostu suoraan kertomaan on nyt joukkoon kelpuutettu myös vuodesta 2007 alkaen Ammerschwihrin alueen Kaefferkopf, joka siis on Alsacen 51. grand cru alue. Tämän kevään viinimessut pidettiin juuri Ammerschwihrissä, jossa voitiin maistaa eri alueiden 2008 satoa.

Vierailimme Colmarin vieressä olevassa suuressa Wolfbergerin viinitalossa, joissa isossa steriilissä maistiaisluokassa saimme tutustua heidän pariin peruskuohuviiniinsä ja muutamaan tyypilliseen  valkoviiniin. Huippuina olivat Pinot Gris Grand Cru Eichelberg vuodelta 2006 sekä Gewürztraminerista valmistettu makea Vendange Tardive vuodelta 2006.

Tutustuimme myös pariin pieneen perheyritykseen (Bruno Hertz ja Walter & fils), joiden viinit olivat persoonallisempia ja kompleksisempia kuin edm suuren viinitalon tuotteet. Kumpikin talo tislaa myös viinin puristusjätteistä elämän vettä eli eau de vie:tä.

Oli parhaillaan parsa-aika, joten kaikkien paikallisten herkkujen jälkeen palasimme aina yksinkertaiseen keitettyyn parsaan joko pelkällä voikastikkeella tai hollandaisella höystettynä. Parsaviineistä ykkönen on Muscat d´Alsace.

Terveisiä Düsseldorfista

4.4.2009

Düsseldorfissa pidetään vuosittain suuret viinimessut nimeltään ProWein. Tänä vuonna ne pidettiin 29.3. - 31.3.2009  Düsseldorfin laajalla messualueella, jonne pääsee mukavasti maanalaisella ja matkan hinta sisältyy lunastettuun messulippuun. Vierailin nyt eka kertaa sekä Düsseldorfin kaupungissa että kyseisillä messuilla. Kaupunki on jotenkin tyypillinen saksalainen suurkaupunki, jossa modernin ilmeen takana lymyää kaunis Rhein ja vanha Altstadt.

Messut ovat vuosittain aina vaan kasvaneet ja nyt oli näytteille asettajia ennätysmäärä eli 3.180 ja testattavia viinejä löytyi n. 1000 mikä ammattilaisillekin on mahdoton tehtävä muutaman päivän aikana. Koska kyseiset messut on tarkoitettu lähinnä viinikauppaa tekeville yrityksille ja niiden henkilökunnalle oli suurin osa maistettavista viineistä pantu esiin maistelualueen pöydille. Itsepalveluperiaatteella, jokainen sai kaataa itselleen maistiaisia mistä pullosta halusi. Kunkin viinin kohdalla oli sitten tarkat merkinnät tuottajasta, laadusta ja viinin analyyttisistä tiedoista. En nähnyt yhtään humalaista mikä suomalaista ihmetytti. Vastaava maistelun vapaus ei todennäköisesti menettelisi Helsingin ViiniExpossa.

Joka päivä oli järjestetty mielenkiintoisia viiniseminaareja, joista sai valita oman maun mukaisesti. Keskimäärin niitä oli päivittäin n. 60 tapahtumaa, jotka levittäytyivät monen laajan hallin alueelle. Siinä sitä pysyi kunto yllä kun siirtyi hallista toiseen. Hallien välillä oli lentokentältä tuttuja kävelymattoja , jotka kuljettivat pitkiäkin matkoja ilman, että tarvitsi jalkaa toisen eteen panna. Itse osallistuin muutamaan seminaariin, joista mielenkiintoisimpia olivat Colheita Madeirat, Israelin viinit, laatusamppanjat ja lopuksi espanjalaiset brandyt

Itävalta oli Saksan ohella varannut tuottajilleen kokonaisen ison hallitilan. Saksalaiset olivat tietenkin kiinnostuneet oman maansa viineistä ja ainoa paikka jossa tungos häiritsi oli juuri iso Saksan halli. Viihdyin Itävallan hallissa, jossa Grüner Veltliner viinejä oli saatavilla kaikissa eri makeusasteissa. Jostain syystä olin etukäteen saanut kutsun maistelemaan Höplerin viinitalon viinejä. Niitä ei Alkosta saa mutta heidän myyntilistallaan oli jopa 9 helsinkiläistä ravintolaa, joiden listoilla löytyy kyseisiä raikkaita valkoviinejä.. He esittelivät myös ylpeänä keksintöään, jonka avulla kierrekorkki avautuu elegantisti ja helposti. Kyseistä puukiekkoa saa eri hintaisena koivusta kalliiseen Makassar-puusta valmistettuun juhlakaluun asti.

Hoplerin vieressä oli ehkä maailman tunnetuin viinintuottaja Willi Opitz, joka on saavuttanut kuuluisuutta presidentti Clintonin ja McLaren tallin ystävänä.

Hän on myös suuri Suomi-fan ja oli kuulemma juuri tullut takaisin Lapista, jossa oli solminut kauppaa Hullun Poron kanssa. Oli ajellut moottorikelkalla ja joutunut Lapin lumoihin. Mies on itse ystävällisyys, joka on aina mukava tavata Suomenkin ViiniExpossa. Vaimon kanssa heillä tuntuu menevän hyvin ja kumpikin odottaa kovin Angela-tyttärensä avioliittoa. Tytär on jo kuitenkin sulhasensa kanssa tuiiviisti perheyhtiön palveluksessa. Jos teette joskus reissun Neusiedlerseen rannoille niin käykää ihmeessä vierailemassa Willin kotitilalla. Lähempiä tietoja saat osoitteesta www.willi-opitz.at

Terveisiä Berliinistä

18.1.2009

”Berlin ist immer eine Reise wert” eli väitetään Berliinin olevan aina matkan väärtti ja mielestäni se pitää hyvin paikkansa. Olin Berliinissä stipendiaattina vuosina 1975 ja 1976, jolloin muuri vielä erotti toisistaan Idän ja Lännen. Asuin ja opiskelin Länsi-Berliinin puolella ja kävin vain satunnaisena turistina itäpuolella. Muurin kaaduttua on Berliini muuttunut valtavasti. Kaupungissa asuu nykyisin lähes saman verran ihmisiä kuin Suomessa, mutta silti tunnelma on säilynyt suhteellisen leppoisana ja joustavana.

Vuosittain pidetään Berliinissä maailman suurimmat maatalousmessut eli Vihreä Viikko (Grüne Woche). Tänä vuonna oli näytteille asettajia 56 maasta yli 1600 mutta yksi oli joukosta poissa. Yritin löytää Suomen osastoa mutta sitä ei tänä vuonna löytynyt. Ihmettelen syvästi miksei valtiomme satsaa hiukan enemmän ja näyttäydy maailmalle näiden messujen näyteikkunassa. Jopa Viro esitteli maataan ja tuotteitaan omalla osastollaan. Tänäkin vuonna odotetaan messuvieraita n. 400.000, joista n. 100.000 alan ammattilaisia. Messujen kasvu on ollut todella vaikuttava. Kaikki lähti vuonna 1926 pienestä paikallisesta tuote-esittelystä nykyiseen 115.000 neliömetriä käsittävään alueeseen. Jos haluaa nähdä kaikki osastot joutuu kävelemään n. 8 km matkan. Onneksi vahvistukseksi on saatavilla jos jonkinlaisia kulinaarisia nautintoja ympäri maailmaa, australialaisesta kenguru-gulaschista kanadalaiseen villiloheen. Viini on maataloustuote ja varsinkin saksalaiset tuottajat olivat tuoneet parhaimpia viinejään testattaviksi ja myös kaupattaviksi.

Messuilla kävi myös naapurimaamme Vladimir Putin, jonka vieraillessa Venäjän osastolla turvamiehet estivät samaan aikaan muun yleisön pääsyn osastolle.

Joka vuosi valitaan messuille kummimaa ja pääteema. Tänä vuonna oli kummiksi päässyt Hollanti, joka toi oman kukkaloistonsa näyttelyalueelle. Teemana oli ”bio” eri muodoissaan. Terveellinen ruoka ja elinolosuhteet kiinnostavat nykyajan ihmistä. Lukuisten biodynaamisesti viljeltyjen viinien ohella oli maistettavana myös baijerilaista bio-olutta, joka jopa maistui hyvältä. Mukava idea oli ns. ”bio mit Gesicht” ohjelma, jossa yleisö pääsi tutustumaan tuotteiden alkuperään. Tarjolla olevat mehut y.m. biotuotteet oli numeroitu ja painamalla nappia pääsi tutustumaan kyseisen tuotteen alkuperään ja valmistajaan. Biotuotanto esittäytyi omalla n. 3000 neliön alueella.

Valmiiden tuotteiden lisäksi oli messualueelle tuotu erilaisia eläimiä ravintoketjun alkupäästä. Hiukan tuntui pahalta nähdä sian perheidylliä ja seuraavaksi syödä saksalaisten herkkua Eisbeinia, mutta kai nämä perustotuudet on pidettävä mielessä tässä teollisen tuotannon valtaamassa maailmassa.

Sivun alkuun >>